Kokouskuulumiset 2021

Tiedote SNJ:n hallituksen kokouksesta 1.6.2021 (julkaisuvapaa 2.6.2021)

 

SNJ:n hallituksen vuoden kuudes ja kevätkauden viimeinen kokous pidettiin verkkokokouksena tiistaina 1.6.2021. Kokouksessa työstettiin ja päätettiin muun muassa seuraavista asioista:

Hallitus päätti kokouksessaan seuraavista asioista:

  • Hallitus päätti perua näyttelytoimikunnan ehdotuksesta vuoden 2021 erikoisnäyttelyn epävarman koronatilanteen vuoksi. SNJ:n seuraava erikoisnäyttely järjestetään 24.9.2022.
  • Hallitus päätti MEJÄ-toimikunnan ehdotuksesta, ettei pohjoismaista joukkuemestaruuskoetta voida tänäkään vuonna järjestää epävakaan koronavirustilanteen vuoksi. Suomi on edelleen halukas isännöimään vuoden 2022 pohjoismaista joukkuemestaruuskoetta. Yhteispohjoismaiset päätökset vuoden 2022 isäntämaasta tehdään vuoden 2021 aikana.
  • Hallitus päätti, ettei Paatsan Malja -kiertopalkintoa jaeta lainkaan vuoden 2021 koe- ja näyttelytulosten perusteella. Arvostettu Paatsan Malja on seuraavan kerran jaossa vuoden 2022 koe- ja näyttelytulosten perusteella.
  • Päätettiin julkaista SNJ:n joukkuehaku TOKO:n SM-kisoihin yhdistyksen Facebook-sivuilla.
  • Päätettiin, että Tobina Nyman osallistuu Metsästäjäliiton 100-vuotisjuhlaan syksyllä 2021.

 

Rotujärjestöasiat:

Kiharakerho / kiharakarvainen noutaja

  • ei tiedotettavia asioita

Chesapeakekerho / chesapeakelahdennoutajat

  • ei tiedotettavia asioita

 

Muut kokouksessa käsitellyt asiat:

  • SNJ:n jäsenmäärä on 5812 (1.6.2021)
  • Keskusteltiin laajasti Kennelliiton valtuustoviikonlopusta ja valtuustokokouksessa esitetystä Kennelliiton hallituksen esityksestä päivitetystä Rotujärjestöohjesäännöstä. Rotujärjestöohjesääntö on tulossa uudelleen Kennelliiton syysvaltuuston 2021 käsittelyyn.
  • Vuoden toinen Nuusku ilmestyy 4.6.2021. Vuoden kolmannen Nuuskun aineistopäivä on 1.8.2021 ja lehti ilmestyy 17.9.2021.
  • Riihimäen Erämessut 2021 on peruttu, ja messut järjestetään seuraavan kerran kesällä 2022. SNJ on ollut aiempina vuosina mukana Riihimäen Erämessuilla Kennelliiton koordinoimalla metsästyskoiraosastolla.

 

Toimikuntien kuulumiset:

NOME-toimikunta:

  • NOU/NOME -koetoimitsijakurssin ilmoittaminen on käynnistynyt ja päättyy 4.6.2021. NOU/NOME-koetoimitsijakurssi järjestetään webinaari- ja maastopäiväkokonaisuutena. Kurssin teoriaosuudet järjestetään kahtena webinaarina kesäkuun alussa ja maastopäivät tämän jälkeen kesäkuun aikana jäsenyhdistysten yhteistyönä. Kurssin johtajana toimii ylituomari Tuija Hukkanen.

MEJÄ-toimikunta:

  • MEJÄ-toimikunta järjestää pohjoismaisen joukkuemestaruuskokeen tilalla su 25.7.2021 normaalin, kansallisen MEJÄ-kokeen Kemiönsaarella.

Näyttelytoimikunta:

  • 50+1 -vuotisjuhlanäyttely (25.9.2021) on päätetty perua vuodelta 2021.

Harrastuslajien toimikunta:

  • Toimikunta edistää 24.7.2021 järjestettävää agilitypäivää ulkotapahtumana Tampereelle.

 

SNJ:n hallituksen seuraava kokous on ti 3.8.2021.

 

Suomen Noutajakoirajärjestön hallitus

Tiedote SNJ:n hallituksen kokouksesta 6.4.2021 (julkaisuvapaa 13.4.2021)

 

SNJ:n hallituksen vuoden neljäs kokous pidettiin verkkokokouksena tiistaina 6.4.2021. Kokouksessa työstettiin ja päätettiin muun muassa seuraavista asioista:

Hallitus päätti kokouksessaan seuraavista asioista:

  • Päätettiin järjestää MEJÄ-toimikunnan ehdotuksesta aloitteleville koirakoille suunnattu MEJÄ-webinaari huhtikuun lopussa.
  • Päätettiin jatkaa NOME-toimikunnan johdolla NOU/NOME-koetoimitsijakurssien edistämistä verkko- ja maastototeutuksien yhdistelmänä.
  • Valittiin SNJ:n edustajiksi Suomen Palveluskoiraliiton vuosikokoukseen (17.4.) Maria Hynninen, Kirsi Koivunen ja Sanna Tahvanainen.

Rotujärjestöasiat:

Kiharakerho / kiharakarvainen noutaja

  • Kiharakerho järjesti ennen pääsiäistä vuoden 2022 sekä seuraavan viisivuotiskauden toiminnan suunnittelupäivän.
  • Kiharakerho seuraa yleistä korona-tilannetta tapahtumien järjestämisen osalta ja edistää suunniteltuja tilaisuuksiaan maltillisesti.

Chesapeakekerho / chesapeakelahdennoutajat

  • Chesapeakekerho seuraa yleistä korona-tilannetta tapahtumien järjestämisen osalta ja edistää suunniteltuja tilaisuuksiaan maltillisesti.

Muut kokouksessa käsitellyt asiat:

  • SNJ:n jäsenmäärä on 5886 (6.4.2021)
  • Vuoden toisen Nuuskun aineistopäivä on 18.4.2021. Nuusku 2/2021 ilmestyy 4.6.2021.
  • Riihimäen Erämessut on siirretty järjestettäväksi 5.-8.8.2021. SNJ on mukana Riihimäen Erämessuilla Kennelliiton koordinoimalla metsästyskoiraosastolla.

Toimikuntien kuulumiset:

NOME-toimikunta:

  • Toimikunta järjesti 13.3. peruuntuneen JANOK-leirin tilalla jäsenyhdistysten NOME-aktiiveille Heli Siitarin webinaarin ”Miten koulutan koirakon osallistumaan rodunomaisiin kokeisiin”. Webinaari onnistui hyvin.

MEJÄ-toimikunta:

  • MEJÄ:n pohjoismaisen joukkuemestaruuskokeen järjestelyjä viedään eteenpäin yhteiskunnallista tilannetta seuraten.

Näyttelytoimikunta:

  • 50+1 -vuotisjuhlanäyttelyn (25.9.2021) järjestelyjä edistetään koronatilannetta seuraten.

Harrastuslajien toimikunta:

  • Toimikunta edistää kesälle suunniteltua SNJ:n TOKO-mestaruuskoetta varovaisesti ja tilannetta seuraten.
  • Toimikunta edistää 24.7.2021 järjestettävää agilitypäivää ulkotapahtumana Tampereelle.

 

SNJ:n hallituksen seuraavat kokoukset ovat to 6.5. ja ti 1.6. SNJ:n jäsenyhdistysten puheenjohtajat ovat tervetulleita SNJ:n hallituksen kokoukseen läsnäolo- ja puheoikeudella.

Suomen Noutajakoirajärjestön hallitus

 

Tiedote SNJ:n hallituksen kokouksesta 4.3.2021 (julkaisuvapaa 6.3.2021)

 

SNJ:n hallituksen vuoden kolmas kokous pidettiin verkkokokouksena torstaina 4.3.2021. Kokouksessa työstettiin ja päätettiin muun muassa seuraavista asioista:

Hallitus päätti kokouksessaan seuraavista asioista:

  • Päätettiin järjestää huhtikuussa jäsenyhdistysten aktiiveille Mika Leppisen webinaari jäsenyhdistyksiä askarruttavista, yhdistyksen hallinnollisista asioista. Webinaarin sisältö rakennetaan jäsenyhdistysten tarpeet edellä. Webinaarin päivämäärä sekä ilmoittautumisohjeet julkaistaan pian.
  • Hyväksyttiin Harrastuslajit-toimikunnan ehdotus päivitetyistä rally-tokon ja TOKO:n mestaruuskokeiden joukkuemestaruuden säännöistä.

Rotujärjestöasiat:

Kiharakerho / kiharakarvainen noutaja

  • Kiharakerho aloittaa kevään aikana vuoden 2022 sekä seuraavan viisivuotiskauden toiminnan suunnittelutyön.
  • Kiharakerhon huhtikuinen TOKO-leiri on jouduttu perumaan vallitsevan tilanteen vuoksi. Seuraava TOKO-leiri on suunnitteilla vuodelle 2022.
  • Kiharaleirin suunnitelmia ja järjestelyjä edistetään maltillisesti tulevalle kesälle.
  • Kerho kehittää aktiivisesti jäsenille tarjottavia palveluja, mm. erilaisten webinaarien muodossa.
  • Kiharakerho täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Vuosijuhlaa suunnitellaan syksylle.

Chesapeakekerho / chesapeakelahdennoutajat

  • Chesapeakekerho täyttää 40 vuotta vuonna 2021.

 

Muut kokouksessa käsitellyt asiat:

  • SNJ:n jäsenmäärä on 5825 (4.3.2021)
  • SNJ:n vuosikokous pidetään etäkokouksen su 21.3.2021. Jäsenyhdistysten valtuuttamien kokousedustajien ilmoittautuminen vuosikokoukseen on päättynyt sunnuntaina 7.3.2021. Muiden SNJ:n jäsenten ilmoittautumisaika päättyy 19.3. Ilmoittautuminen tapahtuu SNJ:n verkkosivujen kautta.
  • Vuoden ensimmäinen Nuusku ilmestyy pe 5.3. Nuuskun 2/2021 aineistopäivä on 18.4.2021. Kuluvan vuoden julkaisuaikataulu löytyy verkkosivuilta. Nuusku juhlii 50-vuotista taivaltaan alkuvuodesta 2022.
  • SNJ:n kesäleirin suunnitelmia ja järjestelyjä edistetään terveysturvallisuus huomioiden. Kesäleiri on suunniteltu Ähtärin Tuomarniemeen 6.-9.7.2021. Ilmoittautuminen leirille aukeaa toukokuussa, mikäli leiri päästään järjestämään.
  • Riihimäen Erämessut on siirretty järjestettäväksi 5.-8.8.2021. SNJ on mukana Riihimäen Erämessuilla Kennelliiton koordinoimalla metsästyskoiraosastolla.

 

Toimikuntien kuulumiset:

NOME-toimikunta:

  • Toimikunta järjestää peruuntuneen JANOK-leirin tilalla jäsenyhdistysten NOME-aktiiveille Heli Siitarin webinaarin ”Miten koulutan koirakon osallistumaan rodunomaisiin kokeisiin”. Webinaari pidetään pe 13.3.

Yhteistyötoimikunta:

MEJÄ-toimikunta:

  • MEJÄ:n pohjoismaisen joukkuemestaruuskokeen järjestelyjä viedään eteenpäin yhteiskunnallista tilannetta seuraten.

Näyttelytoimikunta:

  • 50+1 -vuotisjuhlanäyttelyn (25.9.2021) järjestelyjä edistetään koronatilannetta seuraten. Näyttelyn työsarka jätetään Kennelliittoon 15.3. mennessä.

PK-toimikunta:

  • PK-leiri järjestetään 21.-23.5.2021 Kokemäen Pitkäjärvellä.

Harrastuslajien toimikunta:

  • SNJ:n rally-tokon mestaruuskoe on päätetty perua vallitsevan tilanteen vuoksi. Rally-tokon mestaruuskoe oli tarkoitus järjestää la 10.4.2021 Hyvinkäällä. SNJ:n seuraava rally-tokon mestaruuskoe on suunniteltu järjestettäväksi keväällä 2022.
  • Toimikunta edistää 24.7.2021 järjestettävää agilitypäivää ulkotapahtumana Tampereelle.

 

SNJ:n hallituksen seuraavat kokoukset ovat ti 6.4., to 6.5. ja ti 1.6. SNJ:n jäsenyhdistysten puheenjohtajat ovat tervetulleita SNJ:n hallituksen kokoukseen läsnäolo- ja puheoikeudella.

Suomen Noutajakoirajärjestön hallitus

 

Tiedote SNJ:n hallituksen kokouksesta 2.2.2021 (julkaisuvapaa 4.2.2021)

 

SNJ:n hallituksen vuoden toinen kokous pidettiin verkkokokouksena tiistaina 2.2.2021. Kokouksessa työstettiin ja päätettiin muun muassa seuraavista asioista:

 

Hallitus päätti kokouksessaan seuraavista asioista:

  • Kirkastettiin SNJ:n arvot seuraavalle viisivuotiskaudelle 2021-2025.
  • Hallitus vahvisti SNJ:n avustuskäytänteet vuodelle 2021.
  • Käsiteltiin SNJ:n hopeisten ja kultaisten ansiomerkkien hakemukset ja päätettiin ansiomerkkien saajista.
  • Päätettiin järjestää vuosikokous su 21.3.2021 etäkokouksena.
  • Hallitus hyväksyi PK-toimikunnan esityksen PK-leirin (21.-23.5.2021) budjetista.

 

Rotujärjestöasiat:

Kiharakerho / kiharakarvainen noutaja

  • Kiharakerhon piti järjestäytymiskokouksen tammikuun lopussa etäkokouksena.
  • Kiharakerho täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Vuosijuhla on siirretty järjestettäväksi syksyyn.
  • Kiharaleirin suunnitteluja kesälle edistetään maltillisesti.
  • Kiharakarvaisten noutajien Jalostuksen tavoiteohjelma (JTO) on parhaillaan työn alla. JTO on tulossa SNJ:n syyskokoukseen käsiteltäväksi syksyllä 2021.

Chesapeakekerho / chesapeakelahdennoutajat

  • Chesapeakekerho täyttää 40 vuotta vuonna 2021. Kesälle 2021 suunniteltua juhlaleiriä edistetään maltillisesti.

 

Muut kokouksessa käsitellyt asiat:

  • SNJ:n jäsenmäärä on 5832 (1.2.2021)
  • Nuuskun vuoden 2021 julkaisuaikataulu löytyy verkkosivuilta. Vuoden ensimmäinen Nuusku ilmestyy 5.3.2021.
  • Käsiteltiin SNJ:n pääyhteistyökumppani Royal Canin Finlandin sponsorinäkyvyyksien pelisäännöt SNJ:n tapahtumiin ja kokeisiin.
  • Käsiteltiin ja hyväksyttiin ehdotus SNJ:n logotuotteista kasvattajien pentupakkauksiin. Hallitus jäi vielä pohtimaan jäsenistölle myytäviä logotuotteita.
  • SNJ:n kesäleiri on suunniteltu Ähtärin Tuomarniemeen 6.-9.7.2021.
  • SNJ on mukana Riihimäen Erämessuilla 10.-13.6.2021.

 

Toimikuntien kuulumiset:

NOME-toimikunta:

  • Toimikunnan kokoonpano (tämän hetkinen): Minna Aalto-Vainio (pj), Barbro Fagerholm ja Jukka Kurkela sekä aluekouluttajat Kirsi Ovaskainen, Aija Kinnunen, Saija Paasila ja Maija Sulonen.
  • Toimikunta on päättynyt perua huhtikuulle suunnitellun jäsenyhdistysten NOME-aktiivien JANOK-leirin epävarman koronatilanteen vuoksi. JANOK-leirin tilalle on suunnitteilla webinaari jäsenyhdistysten NOME-aktiiveille.
  • Toimikunta on aloittanut kesäleirin NOME-ohjelman suunnitelmat.

MEJÄ-toimikunta:

  • Toimikunnan kokoonpano: Timo Saario (pj), Liisa Keränen, Kari Grönman, Acke Holmberg, Marko Saarni, Ari Välimäki ja Mikko Ahti.
  • MEJÄ:n pohjoismaisen joukkuemestaruuskokeen järjestelyjä viedään eteenpäin yhteiskunnallista tilannetta seuraten.
  • Myös MEJÄ-toimikunta on herätellyt ajatuksia webinaarin järjestämisestä jäsenille.

Näyttelytoimikunta:

  • Toimikunnan kokoonpano: Anne Taipale (pj), Sanna Sierilä, Mari Mamia, Mari Lindsten, Riitta Hynninen ja Elli Supponen
  • 50+1 -vuotisjuhlanäyttelyn (25.9.2021) järjestelyjä edistetään koronatilannetta seuraten.

PK-toimikunta:

  • Toimikunnan suunnitelmat SNJ:n PK-leiristä ovat loppusuoralla. PK-leiri järjestetään 21.-23.5.2021 Kokemäen Pitkäjärvellä.

Harrastuslajien toimikunta:

  • SNJ:n rally-tokon mestaruuskoe järjestetään la 10.4.2021 Hyvinkäällä.
  • SNJ:n TOKO:n mestaruuskoe on suunnitteilla ulkokokeeksi touko-kesäkuulle 2021 eteläiseen Suomeen.
  • Toimikunta on aloittanut SNJ:n kesäleirin koulutussuunnittelun TOKO- ja rally-tokokoulutusten osalta.
  • Toimikunta suunnittelee agilitypäivän järjestämistä ulkotapahtumana heinä-elokuussa 2021.

 

Hallituksen seuraava kokous on 4.3.2021 nettikokouksena.

Suomen Noutajakoirajärjestön hallitus

Tiedote SNJ:n hallituksen kokouksesta 9.1.2021 (julkaisuvapaa 13.1.2021)

 

SNJ:n hallituksen vuoden ensimmäinen kokous pidettiin verkkokokouksena lauantaina 9.1.2021. Kokous oli samalla yhdistyksen hallituksen ja toimihenkilöiden järjestäytymiskokous. Kokouksessa työstettiin ja päätettiin muun muassa seuraavista asioista:

 

Hallituksen järjestäytyminen ja toimihenkilövalinnat

Järjestäytymiskokouksessa valittiin seuraavat henkilöt yhdistyksen vastuurooleihin:

 

varapuheenjohtaja

Sanna Tahvanainen

sihteeri

Virve Jäntti

taloudenhoitaja

Aino Sillanpää/tilitoimisto Manttaali

jäsensihteerit

Minna Tähtivirta (jäsenet) ja Leila Joensuu (jäsenrekisteri)

Jalostustoimikunnan puheenjohtaja
(syyskokouksen päätös)

Maija Päivärinta

MEJÄ-toimikunnan puheenjohtaja
(syyskokouksen päätös)

Timo Saario

NOME-toimikunnan puheenjohtaja
(syyskokouksen päätös)

Minna Aalto-Vainio

Näyttelytoimikunnan puheenjohtaja, Päänäyttely
(syyskokouksen päätös)

Anne Taipale

Harrastuslajien toimikunnan puheenjohtaja
(toko, rally-toko, agility, vepe, koiratanssi, nosework)

Kirsi Koivunen

PK-toimikunnan puheenjohtaja

Maria Hynninen

Royal Canin -yhteyshenkilö

Katarina Sjöblom

Aluekoulutusohjelman koordinaattori

Kirsi Ovaskainen, apuna Barbro Fagerholm

Kesäleiri 2020, leiripäällikkö

Veera Lempiäinen

Koulutuspäivät

Sanna Tahvanainen

Nuuskun vastaava toimittaja

Tobina Nyman

Tarvikemyynti

Riitta Hynninen

Tiedottaja

Anne Taipale, apuna Salla Kaartinen

Ulkomuototuomarikoulutuksen vastuuhenkilö

Kati Heiskanen

Yhteistyötoimikunta

Minna Aalto-Vainio (varsinainen jäsen), Kari Grönman (varajäsen)

Varainhankinnan koordinaattori

Salla Kaartinen

Erämessut 2021 vastuuhenkilö

Marko Saarni

Koiramessut 2021, Messukeskus

Anne Taipale & Elli Supponen (rotutori), Liisa Ewart (noutajanäytös) ja Mari Mamia (luettelomyynti)

 

Hallitus päätti kokouksessaan seuraavista asioista:

  • Kirkastettiin SNJ:n visio, missio ja toiminnan strategiset painopisteet seuraavalle viisivuotiskaudelle 2021-2025.
  • Hallitus vahvisti voimassaolevan matkustussäännön vuodelle 2021. Yhdistyksen syyskokous on vahvistanut korvausten määrät vuodelle 2021.
  • Hallitus hyväksyi kokouskäytänteet vuodelle 2021.
  • Kevään 2021 koulutuspäivät on päätetty siirtää järjestettäväksi keväällä 2022 epävarman korona-tilanteen vuoksi.

 

Rotujärjestöasiat:

Kiharakerho / kiharakarvainen noutaja

  • Kiharakerhon pitää järjestäytymiskokouksen pidetään tammikuun lopussa etäkokouksena.
  • Kiharakerho täyttää 40 vuotta vuonna 2021. Vuosijuhla on siirretty syksyyn, juhlan päivämäärä päätetään myöhemmin keväällä.

Chesapeakekerho / chesapeakelahdennoutajat

  • Chesapeakekerho täyttää 40 vuotta vuonna 2021. Juhlavuosileiri on suunnitteilla kesälle 2021.

 

Muut kokouksessa käsitellyt asiat:

  • SNJ:n jäsenmäärä on 5644 (31.12.2020)
  • SNJ:n kultaisten ja hopeisten ansiomerkkien hakuaika päättyy 31.1.2021.
  • Käsiteltiin alustava tilinpäätös toimikaudelta 2020.
  • Käytiin läpi Merenkurkun Noutajakoirayhdistyksen sääntöuudistus ja annettiin lausunto sääntöluonnoksesta.
  • Nuuskun vuoden 2021 julkaisuaikataulu löytyy . Vuoden ensimmäinen Nuusku ilmestyy 5.3.2021, aineistopäivän ollessa 17.1.2021.
  • Käsiteltiin jäsenyystyöryhmän suunnitelma pentuejäsenten aktivoimisesta varsinaisiksi jäseniksi sekä kasvattajien aktivoittamisesta pentuejäsenten liittämiseksi SNJ:hin.
  • SNJ:n kesäleiri järjestetään 6.-9.7.2021 Ähtärin Tuomarniemessä.
  • SNJ on mukana Riihimäen Erämessuilla 10.-13.6.2021.
  • Keskusteltiin pitkään jäsenille jäsenetuna tarjottavasta vaihtoehtoisesta koulutustarjonnasta verkossa kevään ja alkukesän aikana.

 

Hallituksen seuraava kokous on 2.2.2021 nettikokouksena.

Suomen Noutajakoirajärjestön hallitus