Harrastukset

Kaikki noutajarodut on alun perin jalostettu metsästyskoiriksi haavoittuneen ja kuolleen pienriistan talteenottoon ja siksi ne ovatkin sielultaan lintukoiria. Ne ovat kuitenkin erittäin monipuolisia harrastuskavereita ja koulutettavissa myös muihin käyttötarkoituksiin, oikeastaan lähes mihin tahansa lajiin.

Noutajat ovat menestyneet rodunomaisten kokeidensa ohessa myös useissa muissa lajeissa aivan Suomen mestaruustasolla, esimerkkeinä mainittakoon jäljestämiskokeet, agility, vesipelastus ja tottelevaisuuskokeet. Näyttelyissä etenkin sileäkarvaiset ja kultaisetnoutajat ovat napsineet voittoja isoissakin kehissä, mutta eivät hyvät sijoitukset muillekaan noutajaroduille aivan tavattomia ole.

Noutajat ovat ystävällisiä, aktiivisia ja toiminnanhaluisia koiria. Ne tarvitsevat reipasta liikuntaa ja paljon toimintaa - mitä aktiivisempi isäntä tai emäntä, sitä iloisempi ja tasapainoisempi koira!

Vaikka noutajat ovatkin alun perin metsästyskoiria, ne soveltuvat erinomaisesti melkein mihin tahansa muuhunkin harrastukseen. kuva: Juho Pajari