Paatsan Maljan hakusäännöt

  1. Palkinto luovutetaan vuosittain järjestön vuosikokouksessa.
  2. Palkinnosta kilpailevat suomalaisen omistuksessa olevat, Suomessa asuvat noutajat. Koiran omistajan, tai ainakin yhden heistä, tulee olla Suomen Noutajakoirajärjestö ry:n jäsen kilpailukautena.
  3. Palkinto jaetaan edellisen vuoden tulosten perustella. Vuosittainen kilpailukausi on kalenterivuosi.
  4. Palkintoon vaikuttavat tulokset on mainittu erikseen palkinnon kohdalla. Palkintoon oikeuttavat tulokset on saatava Suomessa järjestetyistä virallisista kokeista tai näyttelyistä.
  5. Palkintohakemukset toimitetaan SNJ:n hallitukselle kilpailukauden jälkeen Nuuskussa ilmoitettavien ohjeiden mukaisesti. Voit käyttää valmista, näillä sivuilla hakuaikana julkaistavaa kaavaketta tai tehdä oman, kunhan hakemuksessa ilmenevät:
    • koiran rotu, sukupuoli, nimi ja rekisterinumero
    • kasvattaja, omistajan nimi ja yhteystiedot
    • tarvittavat koe- ja näyttelytulokset
    • hakemuksen liitteenä tulee olla hyvin luettavat jäljennökset arvosteluista
  6. Ilmoittamattomia tuloksia ei huomioida.
  7. Mahdolliset epäselvyydet ratkaisee SNJ:n hallitus.
  8. Voittaneen koiran omistaja saa vuodeksi haltuunsa kiertopalkinnon sekä veloituksettomann osallistuminen seuraavan vuoden SNJ:n päänäyttelyyn sekä yhteen SNJ:n järjestämään kokeeseen. (Päätetty hallituksen kokouksessa 6.6.2019) 
  9. Voittaneen koiran omistaja on velvollinen kaiverruttamaan kiertopalkintoon vuosiluvun, koiran nimen sekä oman nimensä. Voittajan tulee toimittaa palkinto SNJ:lle hyvissä ajoin ennen seuraavaa vuosikokousta.


PAATSAN MALJA

  1. Tuloksia laskettaessa huomioidaan viisi parasta suoritusta näyttelystä ja viisi parasta joko metsästys- tai jäljestämiskokeista.
  2. Näyttelytulokset on saavutettava kansainvälisissä tai kaikkien rotujen näyttelyissä tai NORD-näyttelyissä tai SNJ ry:n päänäyttelyssä.
  3. Pisteet lasketaan oheisen taulukon perusteella.
  4. Palkinnon saajalla on oltava vähintään 18 pistettä näyttelyistä ja 18 pistettä metsästys- tai jäljestämiskokeista.
  5. Anomukseen on liitettävä kaikki kuluneen vuoden aikana saavutetut tulokset metsästyskokeista, jäljestämiskokeista ja näyttelyistä.
NomeMejäNäyttely

TULOS

PISTEET

TULOS

PISTEET

SIJOITUS

PISTEET

ALO-1

9

AVO-1

9

ROP

18

ALO-2

6

AVO-2

6

VSP

16

ALO-3

3

AVO-3

3



AVO-1

18

VOI-1

18



AVO-2

15

VOI-2

15



AVO-3

12

VOI-3

12



VOI-1

27





VOI-2

24





VOI-3

21