Kokouskuulumiset 2018

Tiedote hallituksen kokouksesta 4.12.2018 (julkaisuvapaa 5.12.2018)

SNJ:n hallituksen vuoden yhdestoista kokous pidettiin nettikokouksena tiistaina 4.12.2018. Kokouksessa työstettiin ja päätettiin muun muassa seuraavista asioista:

  • SNJ:n pääyhteistyökumppani vuonna 2019 on Royal Canin Finland Oy
  • Kokous valitsi SNJ:n uudeksi jäsensihteeriksi Minna Tähtivirran.
  • Kokous valitsi SNJ:n uudeksi leiripäälliköksi Kirsi Murtomäen.
  • Kokous valitsi Nuuskun aputoimittajaksi Jenna Laakson.
  • Nuuskun uudeksi painotaloksi valittiin 1.1.2019 alkaen Forssa Print

Muita kokouksessa käsiteltyjä asioita:

  • Yhdistyksen jäsenmäärä on 5764 (3.12.2018)
  • Kiharakerhon kuulumiset (Maija Päivärinta)
    • Kiharakerholla oli joukkue mukana SNJ:n rally-tokon mestaruuskokeen joukkuemestaruuskisassa 2.12.
    • Kiharakerho on mukana Koiramessuilla henkilökunnan kahvilaa pyörittämässä
    • Kiharakerhon järjestäytymiskokous pidetään tammikuussa
  • SNJ on mukana Koiramessuilla Helsingin Messukeskuksessa 15.-16.12.2018 omalla ständillä (6k30) sekä esityksillä Rotutorin lavalla. Lisäksi SNJ vastaa perinteiseen tapaan näyttelyn luettelomyynnistä sekä tänä vuonna myös lipuntarkastuksesta.

Toimikuntien kuulumisia:                                                                                                                     

  • NOME (Minna Aalto-Vainio):
    • Maaliskuussa SNJ:n koulutuspäivien ohjelmassa on mm. SNJ:n treenivinkkipankin hyödyntäminen, Juha Tenhusen luento sekä paneeli noutajien rodunomaisista lajeista
    • NOME-leiri järjestetään Keuruulla huhtikuussa 2019
  • Muiden toimikuntien vuosi alkaa olla valmis ja katseet ovat kääntyneet vuoteen 2019

Hallituksen seuraava kokous pidetään 5.-6.1.2019 Hämeenlinnan Aulangolla. Kokous on samalla hallituksen ja toimihenkilöiden järjestäytymiskokous.

 

Suomen Noutajakoirajärjestön hallitus

Tiedote hallituksen kokouksesta 8.11.2018 (julkaisuvapaa 8.11.2018)

 

SNJ:n hallituksen vuoden kymmenes kokous pidettiin nettikokouksena torstaina 8.11.2018. Kokouksessa työstettiin ja päätettiin muun muassa seuraavista asioista:

  • SNJ:n sääntötyöryhmä (Sanna Sierilä, Kenneth Kankkunen, Maija Päivärinta ja Liisa Ewart) esitteli ehdotuksen SNJ:n uudistetuiksi säännöiksi. Hallitus hyväksyi ehdotuksen yleiskokoukselle esitettäväksi ja Patentti- ja rekisterihallitukselle ennakkotarkastukseen lähetettäväksi
    • Sääntöuudistuksen taustalla ovat muun muassa hallituksen ketteröittäminen, sanamuotojen ja kielellisyyden modernisointi nykyistä Yhdistyslakia vastaavaksi sekä jäsenyhdistysten ja jäsenkategorioiden selkeyttäminen Kennelliiton sääntömuutosta vastaavaksi.
  • Hallitus hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2019 yleiskokoukselle esitettäväksi.
  • Hallitus hyväksyi koe- ja näyttelymaksut vuodelle 2019 yleiskokoukselle esitettäväksi.
  • Hallitus hyväksyi matkustussäännön vuodelle 2019 yleiskokoukselle esitettäväksi.

Muita kokouksessa käsiteltyjä asioita:

  • Yhdistyksen jäsenmäärä on 5776 (30.10.2018)
  • Kiharakerhon kuulumiset (Maija Päivärinta)
    • odotellaan alkavaa vuotta ja järjestäytymistä
    • mukana Koiramessuilla henkilökunnan kahvilaa pyörittämässä
  • Nuuskun painosta on aloitettu kilpailutus
  • SNJ on mukana Koiramessuilla Helsingin Messukeskuksessa 15.-16.12.2018 omalla ständillä sekä esityksillä Rotutorin lavalla. Lisäksi SNJ vastaa perinteiseen tapaan näyttelyn luettelomyynnistä.

Toimikuntien kuulumisia:                                                                                                                     

  • NOME (Sari Lehtonen-Lammi):
  • Muiden toimikuntien vuosi alkaa olla valmis ja katseet ovat kääntyneet vuoteen 2019

Hallituksen seuraava Skype-kokous pidetään ti 4.12.2018 klo 18.30 alkaen.

Suomen Noutajakoirajärjestön hallitus

Tiedote hallituksen kokouksesta 2.10.2018 (julkaisuvapaa 3.10.2018)

 

SNJ:n hallituksen vuoden yhdeksäs kokous pidettiin nettikokouksena tiistaina 2.10.2018. Kokouksessa työstettiin ja päätettiin muun muassa seuraavista asioista:

  • Hyväksyttiin SNJ:n tietosuojaohjeistus, joka tullaan julkaisemaan pian yhdistyksen verkkosivuilla

Muita kokouksessa käsiteltyjä asioita:

  • Yhdistyksen syyskokous pidetään Tampereella 18.11.2018 (Sokos hotelli Ilves). Ohjelmassa on klo 10-11 Meet & Greet ja klo 11-13 syyskokous. SNJ kannustaa alueita asettamaan henkilöitä ehdolle hallituksen varsinaisiksi jäseniksi sekä varajäseniksi. Syyskokoukseen tulee ilmoittautua ennakkoon SNJ:n verkkosivuilla 2.11.2018 mennessä.
  • Syyskokouksessa valitaan:
    • Yhdistyksen puheenjohtaja
    • 3 hallituksen varsinaista jäsentä ja 3 hallituksen varajäsentä
    • Toimikuntien puheenjohtajat
    • SKL:n valtuustoedustaja ja varaedustaja
  • Kiharakerhon kuulumiset (Maija Päivärinta)
    • Keväälle suunnitteilla MH-luonnekuvaus ja WT-koe
    • Kiharakerho saa uuden puheenjohtajan vuodelle 2019
  • Chesapeakekerhon kuulumiset (Tuomo Ahokanto):
    • Chesapeakekerholla on alkamassa yhdistyksen sääntömuutostyö
    • Kerho on päättänyt aloittaa toimenpiteet niin jäsenmäärän kasvattamiseksi kuin chesapeakelahdennoutajien tunnettavuuden lisäämiseksi monipuolisena noutaja
    • Chesapeakekerhon verkkosivujen uudistusprosessi on käynnistynyt
  • SNJ:n kesäleiri 2019 on päätetty järjestää Keuruulla entisen varuskunnan alueella leirin perinteisenä ajankohtana, heinäkuun ensimmäisen viikkona
    • Tehtiin suunnitelma leiriorganisaation kokoamiseksi
    • Lajitoimikunnat ovat aloittaneet maastokartoitukset
  • Nuusku 3/2018 on parhaillaan painossa ja ilmestyy pe 5.10.. Vuoden viimeisen Nuuskun 4/2018 aineistopäivä on 22.10.2018 ja ilmestyy 30.11.2018
    • Nuuskuun etsitään toimituskuntaa, lisätietoja tulossa myöhemmin
  • Päijät-Hämeen Noutajakoirayhdistys viettää 40-vuotisjuhliaan 20.10.2018
  • Noutajien Pohjoismaiden mestaruus järjestetään 27.10.2018. SNJ:tä edustavat Kenneth Kankkunen sekä Mervi Salmela.

Toimikuntien kuulumisia:

  • NOME (Minna Aalto-Vainio):
    • Suunnitteilla keväälle 2019 NOME-leiri
    • Kesäleirin 2019 maastokartoitukset ovat käynnissä
  • MEJÄ (Kari Grönman):
    • Noutajien mestaruuskoe on pidetty ja järjestelyt sujuivat onnistuneesti
    • Toimikunta kokoontui SM-mejän tiimoilta suunnittelemaan vuotta 2019
    • Kesäleirin 2019 maastokartoitukset ovat käynnissä hyvällä mallill
  • NÄYTTELYASIAT (Anne Laukkanen):
    • järjestettiin la 29.9.2018 Hämeenlinnan Tuulosessa. Näyttelyyn oli ilmoittautunut ennätysmäärä koiria, yhteensä 487 koiraa (v. 2017 418 koiraa). Näyttely on saanut paljon kiitos tuomareilta ja kehätoimitsijoilta, jonka lisäksi parhaillaan kerätään palautetta ja kehitysehdotuksia näytteilleasettajilta ja tapahtumavierailta. Näyttelyn tulos valmistuu lokakuun aikana.
  • RALLY-TOKO (Sanna Tahvanainen):
    • Rally-tokon SNJ:n mestaruuskisan ilmoittautuminen on auki ja luokat täyttyvät kovaa vauhtia. Noutajien rally-mestaruus järjestetään 1.12.2018 Espoossa.

 

Hallituksen seuraava Skype-kokous pidetään to 8.11.2018 klo 18.30 alkaen.

 

Suomen Noutajakoirajärjestön hallitus

 

Tiedote hallituksen kokouksesta 5.6.2018 (julkaisuvapaa 7.6.2018)

 

SNJ:n hallituksen vuoden kuudes kokous pidettiin nettikokouksena tiistaina 5.6.2018. Kokouksessa työstettiin ja päätettiin muun muassa seuraavista asioista:

  • Päivitettiin GDPR-sopimusten tilanne jäsenyhdistysten ja toimihenkilöiden osalta
  • Käsiteltiin SNJ:n sääntöuudistuksen tilanne. Työstämistä jatketaan sääntöuudistustyöryhmässä kesälomien jälkeen.
  • Hyväksyttiin kiertopalkintosäännöt Vuoden Vepe-noutaja ja Vuoden Vepe-tulokas -kategorioihin. Kilpailusäännöt astuvat voimaan kilpailukaudelle 2019.
  • Vepe-yhteyshenkilö Monica Lindroosille myönnettiin vapautus luottamustehtävästä Monican omasta pyynnöstä. Uutta vepe-yhteyshenkilöä ei nimetä loppuvuodelle 2018.
  • Päätettiin, että Susanna Särkijärvi on SNJ:n koekalenterin pääkäyttäjä SNJ:n osalta
  • Yhdistyksen syyskokous päätettiin järjestää su 18.11.2018 Tampereella

Muita kokouksessa käsiteltyjä asioita:

  • Yhdistyksen jäsenmäärä on 5569 (4.6.2018)
  • Kiharakerhon järjestämän Kiharaleirin ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä. Seuraava Kiharakerhon hallituksen kokous pidetään juhannusviikolla, jolloin myös Kiharaleirin osallistujamäärä on selvillä. Syksyn suunnitelmiin Kiharakerhossa kuuluu Kiharamestaruus (NOME-mestaruus) sekä MEJÄ-mestaruus yhdessä Suomen sileäkarvaiset noutajat ry:n kanssa. Näiden lisäksi Kiharakerho on mukana elokuussa Hollannissa pidettävässä kiharakarvaisten noutajien maailmanseminaarissa.
  • SNJ:n kesäleirin järjestelyt sujuvat suunnitelmien mukaisesti. Leirin ilmoittautuminen on päättynyt ja leirille on ilmoittautunut upea joukko noutajaharrastajia, yli 200 osallistujaa. Kesäleiri järjestetään Tammelassa Eräkeskus Metsäkouluntiellä 2.-6.7.2018.
  • SNJ on mukana Koiramessuilla 2018 omalla osastolla
  • SNJ:n kevään 2019 koulutuspäivien suunnittelu on parhaillaan käynnissä ja pääpuheenvuorot on jo kiinnitetty.

Toimikuntien kuulumisia:

  • NOME:
    • Kesäleirille on tulossa ennätysmäinen joukko avo-voi-wt- ja vesityökurssilaisia
    • Aluekouluttajien koulutus etenee suunnitelman mukaisesti; tällä hetkellä edetään verkkokoulutuksen ja erilaisien tehtävien kautta. Aluekouluttajat valmistuvat tuleviin tehtäviinsä SNJ:n kesäleirillä.
    • SNJ on mukana Riihimäen kansainvälisillä Erämessuilla omalla osastolla, Kennelliiton koordinoimalla metsästyskoira-alueella. Erämessut pidetään Riihimäellä 7.-10.6.2018. SNJ:n tavoitteena messuilla on edistää noutajien tunnettavuutta monipuolisina metsästyskoirina.
  • PK:
    • PK-mestaruudet ratkottiin 3.6.2018 Haminassa. Sirpa Vatanen ja kultainennoutaja Härkäpää Roope kruunattiin SNJ:n PK-mestareiksi vuodelle 2018.
  • NÄYTTELY:
    • Pääerikoisnäyttelyn järjestelyt sujuvat suunnitelmien mukaisesti ja aikataulussa. Tuomareiden esittelyt tullaan julkaisemaan kesäkuun aikana näyttelyn verkkosivuilla sekä näyttelyn Facebook-sivuilla. Näyttelyn ilmoittautuminen on auki, jatkuen 3.9.2018 asti. Päänäyttely järjestetään 29.9.2018 Tuulosessa.

 

Suomen Noutajakoirajärjestön hallitus

Seuraava hallituksen kokous on to 6.9. Skype-kokouksena

Tiedote hallituksen kokouksesta 8.5.2018 (julkaisuvapaa 9.5.2018)

 

SNJ:n hallituksen vuoden viides kokous pidettiin nettikokouksena tiistaina 8.5.2018. Kokouksessa työstettiin ja päätettiin muun muassa seuraavista asioista:

  • Päätettiin menettelystä SNJ:n omien toimihenkilöiden ja muiden yhdistyksen nimissä henkilötietoja käsittelevien henkilöiden GDPR:n mukaisesta sopimuskäytännöstä.
  • Päätettiin siirtää SNJ:n hallitusjäsenten, toimihenkilöiden sekä lajivastaavien sähköpostit snj.fi -päätteisiin postilaatikkoihin, jotka vastaavat jatkossa GDPR:n mukaisia vaatimuksia.
  • Päätettiin koekalenterin käyttömaksuista vuoden 2019 alusta alkaen. Käyttömaksuista tiedotetaan tarkemmin syksyllä 2018.
  • Hyväksyttiin SKL:n sääntöuudistukseen liittyvä lausuntopyyntö SNJ:n työryhmän tekemillä muutosehdotuksilla.

Muita kokouksessa käsiteltyjä asioita:

  • SNJ on aloittanut jäsenyhdistysten jäsensihteerien koulutustarpeiden kartoituksen. Kartoituksesta vastaa SNJ:n jäsensihteeri Leila Joensuu.
  • Chesapeakekerho järjestää kesäkuussa MEJÄ-mestaruuden ja elokuussa NOME-mestaruuden. Chesapeakekerhon uusi hallitus valitaan vuosikokouksessa SNJ:n kesäleirin yhteydessä.
  • Kiharakerhon järjestämän Kiharaleirin ilmoittautuminen aukeaa vkon 19 lopussa. Syksyn suunnitelmiin Kiharakerhossa kuuluu Kiharamestaruus (NOME-mestaruus), jonka lisäksi Kiharakerho on mukana elokuussa Hollannissa pidettävässä kiharakarvaisten noutajien maailmanseminaarissa.
  • SNJ:n kesäleirin järjestelyt sujuvat suunnitelmien mukaisesti. Leirin ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä, päättyen 31.5.2018. Tällä hetkellä leirille on ilmoittautunut 175 henkilöä. Kesäleiri järjestetään Tammelassa Eräkeskus Metsäkouluntiellä 2.-6.7.2018. Leirityöryhmä sekä Kanta-Hämeen Noutajakoirayhdistys järjestivät Match Show:n Riihimäellä 28.4.2018, jonka tuotoilla tullaan rahoittamaan kesäleiritoimintaa.

Toimikuntien kuulumisia:

  • NOME:
    • Kesäleirin taipumuskokeen järjestelyt ovat hyvällä mallilla. Kesäleirin taipumuskoe pidetään 4.7.2018.
    • SM-WT -kokeen järjestelyt etenevät suunnitelmien mukaan. SM-WT -koe kisataan 11.8.2018 Valkealassa.
    • Aluekouluttajakoulutettavien seuraava lähitapaaminen on SNJ:n kesäleirillä heinäkuussa, jonka jälkeen koulutettavat valmistuvat tehtäviinsä. Seuraavassa Nuuskussa kerrotaan kattavasti lisää aluekouluttajakoulutuksen sisällöstä sekä esitellään aluekouluttajakoulutettavat.
    • SNJ on mukana Riihimäen kansainvälisillä Erämessuilla omalla osastolla, Kennelliiton koordinoimalla metsästyskoira-alueella. Erämessujen suunnittelut etenevät aikataulussa. Erämessut pidetään Riihimäellä 7.-10.6.2018.
    • SNJ:n Treenivinkkipankilla on kysyntää, ja uusia liittyjiä tulee mukavasti viikoittain.
  • NÄYTTELYASIAT:
    • Pääerikoisnäyttelyn järjestelyt sujuvat suunnitelmien mukaisesti ja aikataulussa. Näyttelyn ilmoittautuminen on auki, jatkuen 3.9.2018 asti. Päänäyttely järjestetään 29.9.2018 Tuulosessa.

Suomen Noutajakoirajärjestön hallitus

Tiedote hallituksen kokouksesta 5.4.2018 (julkaisuvapaa 6.4.2018)

 

SNJ:n hallituksen vuoden neljäs kokous pidettiin nettikokouksena torstaina 5.4.2018. Kokouksessa työstettiin ja päätettiin muun muassa seuraavista asioista:

  • Käsiteltiin ja hyväksyttiin esitys SNJ:n ja sen sidosryhmäyhdistysten välisten tietojen käsittelysopimuksesta (GDPR) sekä saatekirje ja tiivistelmä koulutusmateriaaleista GDPR:n liittyen. Materiaalit lähetetään sidosryhmäyhdistyksille käsiteltäviksi.
  • Käsiteltiin ja keskusteltiin rodunomaisten kokeiden koekalenterin kustannuspolitiikasta. Jatketaan asian käsittelyä seuraavissa hallituksen kokouksissa.

Muita kokouksessa käsiteltyjä asioita:

  • Yhdistyksen jäsenmäärä on noin 5800 (5.4.2018).
  • Keskusteltiin SNJ:n koulutuspäivien onnistumisesta, jotka järjestettiin 17.-18.3.2018 Vääksyssä hotelli Tallukassa
    • hotelli Tallukka koettiin hyväksi ja koiraystävälliseksi tapahtumapaikaksi
    • Palautteita saatiin 27, joista koulutuspäiville osallistujia oli 20, kokonaisarvosana 8,75
    • Vuoden 2019 koulutuspäivien suunnittelu on jo aloitettu
  • Kiharakerhon hallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 10.4., jossa hallitus käsittelee muun muassa GDPR-asioita
  • SNJ:n päänäyttelyn järjestelyt ja suunnitelmat etenevät aikataulussa. Ilmoittautuminen aukeaa viimeistään toukokuussa. Näyttely järjestetään Tuulosessa lauantaina 29.9.2018.
  • Vuoden 2019 noutajien Mejä-mestaruuden järjestämisvastuu on päätetty antaa Satakunnan Noutajakoirayhdistykselle Eurajoelle.
  • SNJ:n kesäleirin järjestelyt etenevät suunnitelmien mukaisesti. Kesäleirin ilmoittautuminen aukeaa maanantaina 16.4..
  • SNJ ja Kanta-Hämeen Noutajakoirayhdistys järjestävät yhteistyössä Match Shown lauantaina 28.4. Riihimäellä. Leikkimielisen näyttelyn tuotoilla mahdollistetaan SNJ:n kesäleiritoimintaa.
  • Seuraava Nuusku-lehti ilmestyy perjantaina 1.6.2018.
  • Nuuskut vuosilta 1972-2017 on toimitettu sidottaviksi yksiin kansiin.

Suomen Noutajakoirajärjestön hallitus

Tiedote hallituksen kokouksesta 6.3.2018 (julkaisuvapaa 7.3.2018)

 

SNJ:n hallituksen vuoden kolmas kokous pidettiin nettikokouksena tiistaina 6.3.2018. Kokouksessa työstettiin ja päätettiin muun muassa seuraavista asioista:

  • Keskusteltiin koekalenterin tulevaisuudesta ja sen kehittämisen sekä ylläpitämiseen liittyvistä kuluista. Koekalenterin tulevaisuudesta tiedotetaan tarkemmin, kun toimintamalleista on päätetty.
  • Käsiteltiin GDPR:n vaateita ja toimenpiteitä SNJ:ssä. GDPR:n eli uuteen tietosuoja-asetukseen liittyvät toimenpiteet ovat SNJ:ssä hyvällä mallilla. GDPR-koulutusta on tarjolla SNJ:n koulutuspäivillä su 18.3.2018.
  • Hyväksyttiin kesäleiritoimikunnan esitys SNJ:n kesäleirin 2018 budjetista.
  • Hyväksyttiin Vuoden metsästyskoira -kiertopalkinnon sääntömuutosehdotus. Päätettiin ottaa uudistettu sääntö käyttöön jo kilpailuvuodelle 2018. Sääntömuutos päivitetään per heti yhdistyksen verkkosivuille.
  • Päätettiin budjetoida Jyry Tuomisen Noutajan pennusta metsästyskoiraksi -kirjan uudistettu painos vuodelle 2019.
  • Päätettiin vuoden 2019 SNJ:n koulutuspäivävastaavaksi Sanna Tahvanainen.
  • Päätettiin kannattaa Suomen Bordercolliet ja australiankelpiet ry:n esitystä palveluskoiralajien uusista valionarvotitteleistä.

Muita kokouksessa käsiteltyjä asioita:

  • Yhdistyksen jäsenmäärä on 5890 (6.3.2018).
  • Nuusku-jäsenlehti on saanut uuden taittajan, myös Nuuskun painotalo on päätetty kilpailuttaa.
  • Starttinuusku on uudistettu alkuvuoden 2018 aikana ja on jaossa uusille pennunomistajille pian.
  • SNJ:n koulutuspäiville on ilmoittautunut 86 henkilöä + 42 tuomaria. Tervetulokirje on lähdössä osallistujille per heti.
  • Yhdistyksen vuosikokous pidetään koulutuspäivien yhteydessä 18.3.2018. Vuosikokouskutsu on julkaistu yhdistyksen verkkosivuilla sekä Nuuskussa 01/2018.
  • Chesapeakelahdennoutajien talvipäivät järjestetään SNJ:n koulutuspäivien yhteydessä.
  • Kiharakerho ry:llä on vilkas kevätkausi ja paljon tapahtumia, mm. MH-luonnekuvaus, näyttelykoulutus, toko-koulutus..
  • Kesäleirin työryhmä etenee aikataulussa suunnitelmiensa osalta. Kesäleirin ilmoittautuminen aukeaa 16.4.2018.
  • SNJ:n erikoisnäyttelyn järjestelyt edistyvät aikataulussa ja suunnitelman mukaan. Pääerikoisnäyttely järjestetään 29.9.2018 Hämeenlinnan Tuulosessa.
  • SKL:n jalostusneuvojien peruskurssi pidetään 3.-4.11.2018

 

Toimikuntien kuulumisia:

NOME-toimikunta:

  • NOME-aluekouluttajahaun koulutettavat on valittu ja valinnat julkistettu. Voit lukea valinnoista täältä.
  • Metso-leirin suunnittelut on nostettu uudelleen pöydälle Suomen Metsästäjäliiton kanssa. Metso-leiri on suunnitteilla nuorille noutajaharrastajille alkusyksyyn 2018 hieman uudistetulla konseptilla. Lisätietoja on tulossa kesään mennessä.
  • Suomen Metsästäjäliitto on järjestämässä nuorille harrastajille lokakuussa metsästysaiheisen tapahtuman, johon on pyydetty noutajaedustusta mukaan metsästyskoirarotujen esittelyyn. SNJ on ilmoittanut halukkuutensa olla mukana tapahtumassa.

MEJÄ-toimikunta:

  • Toimikunnalla on ollut MEJÄ-sääntöpäivitys käynnissä, ja MEJÄ-toimikunta on valmistellut esityksen noutajien avoimen mejä-mestaruuden järjestämissääntöjen uudistamisesta. Sääntöpäivitys on parhaillaan kommenttikierrokselle noutajarotujärjestöissä.
  • Kesäleirin suunnitelmat ja koulutustarjonta ovat viimeisiä viilauksia vaille valmiita. Koulutustarjonta julkaistaan kesäleirin verkkosivuilla ennen ilmoittautumisen aukeamista.
  • Toimikunta on kartoittanut Mejä-ylituomarikollegiovaaleihin neljä ehdokasta noutajarotujärjestöistä.

TOKO ja Rally-toko

  • SNJ:n Rally-tokomestaruus järjestetään 1.12.2018 Vantaan Ojangossa.

Palveluskoiratoiminta:

  • Noutajat pärjäsivät erinomaisesta Valjakkohiihdon SM-kisoissa lauantaina 3.3.2018.
  • SNJ:n tottelevaisuuskoulutuspäivä järjestettiin 3.3. Porvoossa; koulutus sai osallistujilta positiivista palautetta.
  • Toimikunta työstää parhaillaan Vuoden noutaja -kiertopalkintokategorioita palveluskoiratoiminnasta. Toimikunta tulee esittelemään uudet pisteenlaskusäännöt loppuvuoden 2018 aikana. Tavoitteena on tiedottaa uusista kilpailusäännöistä ennen vuoden vaihdetta 2018-2019. Uudet säännöt astuvat voimaan kilpailukaudelle 2019.

 

Suomen Noutajakoirajärjestön hallitus

Tiedote hallituksen kokouksesta 1.2.2018 (julkaisuvapaa 2.2.2018)

 

SNJ:n hallituksen vuoden toinen kokous pidettiin nettikokouksena torstaina 1.2.2018. Kokouksessa työstettiin ja päätettiin muun muassa seuraavista asioista:

  • Käsiteltiin ja hyväksyttiin tilinpäätös vuodelta 2017. Toimintakertomuksen laatiminen on vielä kesken ja se käsitellään hallituksen erillispäätöksellä. Molemmat esitetään vuosikokoukselle 18.3.2018.
  • Käsiteltiin kultaisten ja hopeisten ansiomerkkien hakemukset ja päätettiin ansiomerkkien myöntämisestä. Tunnustukset jaetaan yhdistyksen vuosikokouksessa 18.3.2018. Yhteyshenkilöille ilmoitetaan myönnetyistä ansiomerkeistä henkilökohtaisesti. Vuosikokouksessa jaetaan kiertopalkintojen kunniakirjat.
  • Käsiteltiin Vuoden talkoolainen -hakemukset ja päätettiin ansioiden myöntämisestä. Vuoden talkoolainen -titteli myönnetään 14 jäsenyhdistysten ehdottamalle vuoden talkoolaiselle, jotka palkitaan vuosikokouksessa 18.3.2018.

Muita kokouksessa käsiteltyjä asioita:

  • Yhdistyksen jäsenmäärä on 5979 (1.2.2018). Tammikuussa yhdistys sai 76 uutta jäsentä, saman aikaan kun 45 henkilöä erosi yhdistyksestä.
  • SNJ:n NOME-toimikunta järjestää NOME-koulutusohjaajien aluekouluttaja -koulutuksen SNJ:n koulutuspäivillä 17.-18.3. Vääksyssä jatkuen SNJ:n kesäleirillä Tammelan Eräkeskuksessa heinäkuussa. Haku koulutukseen on parhaillaan käynnissä päättyen 20.2.2018.
  • SNJ:n koulutuspäivien ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä päättyen 25.2.2018. Yhdistyksen vuosikokous pidetään koulutuspäivien yhteydessä 18.3.2018. Vuosikokouskutsu on julkaistu yhdistyksen verkkosivuilla sekä Nuuskussa 01/2018.
  • Chesapeakelahdennoutajien talvipäivä tulossa maaliskuussa.
  • Kesäleirin pidetään 2.-6.7.2018 Eräkeskus Metsäkouluntiellä Tammelassa. Leirin järjestelyt ovat hyvällä mallilla ja verkkosivut aukeavat vkolla 6.
  • SNJ on mukana Riihimäen kansainvälisillä Erämessuilla 7.-10.6.2018.
  • SNJ:n erikoisnäyttely pidetään la 29.9.2018 Tuuloksessa. Näyttelyn verkkosivut ovat jo auki.
  • MEJÄ-toimikunta on valmistellut esityksen noutajien avoimen mejä-mestaruuden järjestämissääntöjen uudistamisesta.
  • SNJ:n rally-tokomestaruus on suunnitteilla loppusyksyyn pääkaupunkiseudulle.
  • PK-toimikunta on mukana järjestämässä PK-mestaruutta 3.6.2018 Haminassa.

Suomen Noutajakoirajärjestön hallitus

Tiedote hallituksen järjestäytymiskokouksesta 6.1.2018 (julkaisuvapaa 6.1.2018)

 

SNJ:n hallituksen vuoden ensimmäinen hallituksen kokous pidettiin Hämeenlinnan Aulangolla lauantaina 6.1.2018. Kokous oli samalla yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous. Kokouksessa työstettiin ja päätettiin muun muassa seuraavista asioista:

 

Hallituksen järjestäytyminen ja toimihenkilövalinnat

Järjestäytymiskokouksessa valittiin seuraavat henkilöt yhdistyksen vastuurooleihin:

  • Varapuheenjohtaja: Sanna Tahvanainen
  • Sihteeri: Liisa Ewart
  • Taloudenhoitaja: Aino Sillanpää
  • Jäsensihteerit: Jaana Sorjonen (jäsenet) ja Leila Joensuu (jäsenrekisteri)
  • Jalostusneuvoja: Maija Päivärinta (syyskokouksen päätös)
  • Päänäyttelystä vastaava: Anne Laukkanen
  • Ulkomuototuomarikoulutuksesta vastaava: Kati Heiskanen
  • Nome-toimikunnan puheenjohtaja: Sari Lehtonen-Lammi (syyskokouksen päätös)
  • Mejä-toimikunnan puheenjohtaja: Antti Koski (syyskokouksen päätös)
  • Toko-yhteyshenkilö: Piritta Pärssinen
  • PK-yhteyshenkilö: Outi Haula
  • VEPE-yhteyshenkilö: Monica Lindroos
  • Nuuskun vastaava toimittaja: Heli Puputti
  • Nuorisovastaava: Minttu Kruus
  • Tiedottaja ja webmaster: Anne Laukkanen
  • Kiertopalkintovastaava: Susanna Särkijärvi
  • Varainhankinnan koordinaattori: Mervi Salmela
  • Tapahtumakoordinaattori: Mari Mamia
  • Tarvikemyynti: Riitta Hynninen
  • Jäsenyhdistysvastaava: Minna Aalto-Vainio
  • Erämessuvastaava: Marko Saarni (messuosasto)ja Mikko Tusa (kosteikkonäytös)
  • Koiramessut, Messukeskus: Sari Kunnas (rotutori) ja Mari Mamia (luettelomyynti)
  • Yhteistyötoimikunta: Susanna Särkijärvi (varsinainen jäsen), Kirsi Launomaa (varajäsen)

Hallitus päätti kokouksessaan seuraavista asioista:

  • Hallitus vahvisti voimassaolevan matkustussäännön vuodelle 2018. Yhdistyksen syyskokous on vahvistanut korvausten määrät vuodelle 2018.
  • Kevään koulutuspäivät järjestetään hotelli Tallukassa Vääksyssä (Asikkala) 17. - 18.3.2018. Yhdistyksen vuosikokous pidetään koulutuspäivien yhteydessä su 18.3.2018. Vuosikokouskutsu julkaistaan Nuuskussa 01/2018 ja nettisivuilla. SNJ:n tilinpäätös vuodelta 2017 valmistuu tammikuun loppuun mennessä.
  • Kokous totesi Vuoden Noutaja 2017 -kiertopalkintojen voittajat. Voittajat palkitaan vuosikokouksessa ja esitellään Nuuskussa 02/2018.
  • SNJ:n kesäleiri pidetään Tammelan Eräkeskuksessa 2.-6.7.2018. Kesäleirin leiripäälliköksi nimettiin Kirsi Launomaa, joka kokoaa itselleen leirityöryhmän.
  • Hallitus päätti uudistaa SNJ:n säännöt, työ aloitetaan per heti.
  • Hallitus päätti lisätä Vuoden Noutaja -kiertopalkintokategorioihin mukaan Vuoden Vepekoira-säännöt.
  • Hallituksen alustaviksi kevään kokousajankohdiksi sovittiin: to 1.2., ti 6.3., to 5.4., ti 8.5., ti 5.6.2018. Kokoukset pidetään nettikokouksina.

Muut kokouksessa käsitellyt asiat:

  • SNJ:n jäsenmäärä on 5716 (31.12.2017)
  • Kiharakerhon järjestäytymiskokous tulossa tammikuussa; jäseniä Kiharakerhossa 246. Kiharakerho järjestää keväällä muun muassa WT-kokeen ja MH-luonnekuvauksen.
  • Chessikerhon toiminta käynnistymässä pikkuhiljaa tammikuun aikana, ja keväällä on tulossa ainakin taipumuskoe sekä luonnetesti.
  • SNJ:n kultaisten ja hopeisten ansiomerkkien hakuaika päättyy 31.1.2018.
  • SNJ:n jäsenyhdistyksessä juhlavuosia viettävät Auran Nuuskut (45 vuotta) 73, Päijät-Hämeen Nuuskut (40 vuotta) ja Kanta-Hämeen Nuuskut (35 vuotta).

 

Suomen Noutajakoirajärjestön hallitus