Näyttelyt

(Kuva: Sanna Tammi) Himoitut ruusukkeet pinossa! Näistä jokainen näyttelyharrastaja näkee unia.
(Kuva: Anu Vorobjev) Chesapeakelahdennoutaja esittää pitkää ja hienoa askellustaan SNJ:n päänäyttelyn punaisella matolla Hyvinkäällä.
(Kuva: Anu Vorobjev) Näyttelyissä esitetään myös kasvattajaluokka, jossa pitää olla esillä koiria vähintään kahdesta eri pentueesta ja yhdistelmästä. Kuvassa flattien tasainen ryhmä.
(Kuva: Anu Vorobjev) Noutajista esimerkiksi kultainennoutaja esitetään asettelemalla, mutta labradorinnoutaja vastaavasti vapaasti seisottaen.
(Kuva: Sanna Sierilä) Näyttelyissä on tapana käyttää ohutta talutinta, joka ei näytä häiritsevältä ja on mahdollisimman huomaamaton, kuten kuvan novaascotiannoutajalla.
(Kuva: Anu Vorobjev) Vain yksi voi voittaa, vuonna 2007 päänäyttelyn suurimmat pystit vei kotiinsa ruskea kiharakarvainen noutaja.
(Kuva: Jarmo Eerilä) Tavoitteet eivät kaikilla ole tähdissä näyttelyissäkään. Osa tulee tapaamaan tuttuja ja viettämään mukavaa päivää ulkona, toiset lähtevät kisaamaan tosissaan isoista voitoista.

Teksti: Sanna Tammi

Miten aloittaa koiran kanssa näyttelyharrastus?

Ensin on hyvä itse käydä joissakin näyttelyissä katsomassa, että mitä siellä näyttelyssä oikeasti tehdään. Noutajarotuja esitetään eri tavoilla, toiset vapaasti ja toiset asetellen. Muilta näyttelyharrastajilta voi kysellä vinkkejä oman koiran esittämiseen.

Pennun kanssa on hyvä jo pienestä pitäen ruveta harjoittelemaan näyttelyseisomista. Pennusta asti on myös hyvä totutella mm. hampaiden katsomiseen ja uroksilla kivesten tarkistukseen. Kun hihnassa kulkeminen on jo hallussa, niin voi ruveta treenaamaan näyttelyhihnassa kulkemista. Näyttelyhihna on yleensä ohuempi kuin tavallinen hihna ja tavallisesti myös melko samanvärinen kuin koira on.

Usein oman alueen jäsenyhdistykset järjestävät näyttelytreenejä, joista saat hyviä vinkkejä oman koirasi ja juuri oman rotusi esittämiseen. Siellä myös huomaa mikä osa-alue kaipaa vielä treeniä.

Match Show:ssa (epävirallinen ”näyttely” kaikille koiraroduille, joissa on omat sääntönsä) on hyvä harjoitella oman koiran esittämistä ja itselle se on myös oikein hyvää kehätreeniä. Siellä saa arvokasta kokemusta siitä ns. näyttelyfiiliksestä.

Näyttelyyn ilmoittautuminen

Näyttelyistä ilmoitetaan Kennelliiton internetsivuilla, Koiramme-lehdessä ja näyttelyn järjestävän yhdistyksen lehdessä ja yhdistyksen internetsivuilla. Näyttelyihin ilmoittaudutaan Kennelliiton virallisella ilmoittautumislomakkeella, ja joskus on mahdollista ilmoittautua sähköisesti.

Ilmoittautumislomake ja näyttelysäännöt löytyvät Kennelliiton sivuilta. Näyttelysääntöihin kannattaa tutustua, niissä on paljon tarvittavia ja selventäviä tietoja. Myös rokotusmääräyksiin on hyvä tutustusta ennen ilmoittautumista.

Näyttelyt

Pentunäyttely (pn)

kaikkien rotujen pentunäyttely 5-9 kk ikäisille pennuille,

Ryhmänäyttely (rn)

vain tietyt ryhmät

Kaikkien rotujen näyttely (kr)

kaikki rodut

Kansainvälinen näyttely (KV)

kaikkien rotujen näyttely, jossa jaossa kansainvälinen sertifikaatti (CACIB) ja kansainvälinen varasertifikaatti (VA-CA)

Erikoisnäyttely (er)

yhden rodun erikoisnäyttely, myös noutajille järjestetään oma näyttelynsä kerran vuodessa (SNJ:n pääerikoisnäyttely)

Noin viikkoa ennen näyttelyä kotiin tulee postitse koiran numerolappu ja muuta infoa näyttelystä. Näyttelypaikalle tulee saapua viimeistään tuntia ennen oman rodun arvostelua. Rokotusten ja tunnistusmerkinnän tarkastus suoritetaan ennen kuin pääsee näyttelyalueelle.

Kehäsihteeri avustaa tarvittaessa kehässä, tuomaria ei saa puhutella. Jokainen koira saa kirjallisen arvostelun saa kirjoittavalta kehäsihteeriltä, kun koiran kilpailu on päättynyt.

Arvosteluluokat

pentu

5 - 7 kk

(vain pentu- ja erikoisnäyttelyissä)

pentu

7 - 9 kk

juniori

9 - 18 kk

nuori

15 - 24 kk

avoin

15 kk -

käyttö

15 kk -

valio

15 kk -

veteraani

8 vuotta -

Nauhojen värit näyttelyssä

ERI

erinomainen

vaaleanpunainen

EH

erittäin hyvä

punainen

H

hyvä

sininen

T

tyydyttävä

keltainen

EVA

ei voida arvostella

ruskea

HYL

hylkäävä

harmaa

SERT

sertifikaatti

sinivalkoinen

VA-SERT

varasertifikaatti

vaaleansininen

CACIB

kansainvälinen sertifikaatti

valkoinen

VA-CA

kansainvälinen varasertifikaatti

oranssi

ROP

rodun paras

punakeltainen

VSP

vastakkaisen sukupuolen paras

valkovihreä

KP

kunniapalkinto

liila

1. sija

kilpailuluokan tai PU-/PN-luokan 1.

punainen

2. sija

kilpailuluokan tai PU-/PN-luokan 2.

sininen

3. sija

kilpailuluokan tai PU-/PN-luokan 3.

keltainen

4. sija

kilpailuluokan tai PU-/PN-luokan 4.

vihreä

Palkintoja ei ole etukäteen jaettu!

Näyttelyyn mennessä ei koskaan tiedä minkä tuloksen koira sinä päivänä tulee saamaan. Kaikilla näytteilleasettajilla ei ole sama päämäärä, esimerkiksi toiset yrittävät saada tarvittavaa näyttelytulosta jonkin muun lajin valioarvoa varten, toisille taas näyttelyt ovat se pääharrastus ja tulostavoitteet myös sen mukaiset.

On hyvä muistaa, että koira tekee parhaansa ja sitä tulee kiittää sen suorituksesta, tuloksesta riippumatta. Iloinen mieli on kaiken A ja O!

Valioituminen

Koiran on mahdollista saavuttaa Suomen muotovalion arvo (FI MVA), johon se tarvitsee kolme sertifikaattia kolmelta eri tuomarilta. Yksi serteistä täytyy olla saavutettu yli kaksivuotiaana. Tämän lisäksi koiralla tulee olla hyväksytysti suoritettu noutajien taipumuskoe.

Kansainvälisen muotovalion (C.I.B.) arvon saavuttaakseen koiralla tulee olla kaksi kansainvälisestä näyttelystä saatua CACIB:ia kahdesta eri maasta sekä rodunomaisista kokeista vähintään hyväksytty noutajien taipumuskoe. Koira voi saavuttaa myös kansainvälisen näyttelyvalion (C.I.E.) tittelin pelkillä näyttelytuloksilla, mutta tuolloin CACIB:eja on oltava kasassa neljä kolmesta eri maasta. Molemmissa titteleissä ensimmäisen ja viimeisen CACIB:in välillä täytyy olla vähintään yksi vuosi ja yksi päivä.

Hyödyllistä näyttelyihin liittyvää sanastoa löytyy täältä.

Suomen Noutajakoirajärjestön päänäyttelyn BIS-koirat kautta aikojen

Listassa ovat mainittuina ne voittajakoirat, jotka tällä hetkellä ovat tiedossa. Jos sinulla on BIS-koira, jota ei listalta löydy, ilmoitathan ystävällisesti voittovuoden, koirasi rodun, sukupuolen, tittelit, nimen sekä omistajatiedot Sanna Tammelle: sanna.tammi (ät) pp.inet.fi. Näin saamme tietoja täydennettyä!

2009: lbu FI&EE&RU MVA Palabras Keep On Movin’, om. Riitta & Ari Oksanen

2008: skn C.I.B FI&EE MVA EEV-04 Blackleader's Fabulous Friend, Kati Lagerstam

2007. kku C.I.B FI&SE(n) MVA MV-08 V-07 Caballus Road Runner, om. Tiina Valonen & Ari Kataja

2006: kku C.I.B POHJ&FI&NO&SE MVA PMV-02-05 V-03-04-05 SEV-04-05 EUV-06 Caballus Oscar, om. Sari Lehtonen-Lammi

2005: sku C.I.B FI&EE&SE(n) MVA Blackleader’s Dontellmenomore, om. Kati Lagerstam

2004: sku C.I.B FI&EE&SE(n) MVA Blackleader’s Dontellmenomore, om. Kati Lagerstam

2003: skn FI KVA FI&SE MVA Almanza Chocolate Cream, om. Anu Vorobjev, Auli & Eila Rajulin

2002: knu C.I.B FI MVA JMV-98 SEV-01 V-02-03 Golden Soul Feelgood, om. Nina Ahokas

2001: sku C.I.B FI&EE&SE(n) MVA Blackleader’s Dontellmenomore, om. Kati Lagerstam

2000: knn C.I.B FI&EE MVA EEV-00 Dinky Ever Green, om. Rea Grönberg

1999: kku C.I.B FI&SE&GB MVA PMV-99-01 Caballus Grand Slam, om. Tiina Illukka

1998: lbn FI MVA Grumbling The Snowlady, om. Marika Nahkuri

1997: kkn C.I.B POHJ&FI&SE&DK&NO&NL MVA MV-95-02 BV-95 PMV-97-98 V-98 SEV-01 WA-02 Caballus Electra, om. Tiina Illukka

1996: kku C.I.B FIN&NO MVA NMV-96 PMV-95 V-96 V-97 PMV-97 PMV-98 V-98 V-99 V-00 SEV-98 SEV-00 Caballus Fair Dinkum, om. Tiina Illukka

1995: skn C.I.B. FI MVA EUV-91 PLSG-92 Flatts Little Rose, om. Kirsi & Asko Nieminen

1994: kkn C.I.B FIN&DK&SE&NO MVA MV-98 PMV-94 SEV-94 Caballus Out For A Blaze, om. Tiina Illukka

1993: lbn FI MVA Strongline’s Merry Mermaid, om. Anitra Ahonen

1992: lbu FI MVA M'Lady's Snow-Ball, om. Nina Nordman

1991: knu V-93 Majik Double Agent, om. Marja-Liisa Aapaoja

1990: lbn FI MVA Caveris Ellen, om. Carita Hallgren

1989: knn FI JVA Valerie of Woodhill, Kirsi & Jari Salokanto

1988: knn FI JVA Valerie of Woodhill, Kirsi & Jari Salokanto

1987: kkn C.I.B FI&DK MVA V-87 Darelyn Tamara, om. Tuomas Illukka

1986: sku FI KVA&MVA V-84 Roi, om. Jorma Kauppinen

1985: lbu C.I.B FI&SE MVA PMV-83 V-84 Balrion Knight's Quest, om. Antti Nurmi

1981: sku FI MVA Jefferson, om. Charlott Sandén

1980: lbn FI JVA&TVA&MVA Proud Sinfonia, om. Rauni Aslamo

1979: lbn FI JVA&TVA&MVA Proud Sinfonia, om. Rauni Aslamo

1978: knu FI MVA Deerflite Summer Storm, om. Anja Puumala

1977: lbu FI&SE MVA Muistokas Vesseli, om. Anita Ahola

1976: knu FI KVA&MVA&JVA&TVA Goldendale Clevercaro, om. Antti Nurmi

1975: sku FI MVA Akvavitix i Vassen, om. Päivi Lehmonen

1974: lbn FI MVA Begum, om. Leena Tuominen

1973: lbn FI MVA Labnon Tirana, om. Matti Huokuna

1972: lbu FI&SE MVA Kössi i Vassen, om. Marjatta Niemi

1971: lbu Yolk i Vassen, om. Barbara Winckelmann